|
|
 |
| Kokemuksia |
Elämän koulu
Slovenia
|
Saš Kravos
Entisenä huipputason urheilijana vietin ensimmäiset 18 vuotta elämästäni urheilukentillä. Polvivamman vuoksi lopetin kilpailemisen. Korvasin urheilun baareilla ja villeillä juhlilla ja aloitin tupakoinnin - ja tulin riippuvaiseksi. Poltin tosiaan liian kauan, melkein 19 vuotta.
Vuosina 1989 - 1995 kehitin työuraani ja olin useissa johtaja-asemissa kansainvälisessä yrityksessä, jonka päätoiminto oli tupakkatuotteiden myynti.
Vuonna 1988 tapahtui merkittävä henkilökohtainen muutos. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ollut koskaan harkinnut tupakoinnin lopettamista tai mullistavan muutoksen tekemistä työalani valinnassa - eli työteon lopettamista tupakkateollisuuden parissa.
Lopullinen syy varsinaiseen lopettamiseen oli isäni vakava sairaus. Lopetin hänen syntymäpäivänään, kuin lahjana. Tiesin sen olevan hänen todellinen toiveensa. Siitä lähtien en ole ottanut savuakaan ja isäni on parantunut. Näin monen vuoden jälkeen terveyteni on parantunut ja osallistun jälleen aktiivisesti urheiluun. Tupakoinnin lopettaminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Nykyään johdan “Z glavo na zabavo” -säätiötä, joka auttaa nuoria tiedostamaan alkoholin haitallisuuden ja osoittamaan heille, että hauskaa voi pitää myös ilman alkoholin tai huumeiden "apua". |
|
|
|
|
|
|
|